Miksi uusia kotisivut? Lue 5 hyvää syytä.

Tänä päivänä asiakkaasi saa ensivaikutelman sinusta, yrityksestäsi, tuotteestasi ja palvelustasi internetistä – perustuen yksinomaan vain ja ainoastaan kotisivuihisi. Kotisivujen uusiminen ei siis missään tapauksessa ole mikään turha juttu tai asia minkä voisi vain sivuuttaa mikäli pärjääminen ja menestyminen markkinoilla kiinnostaa.

Sivuston uusiminen projektina voi kuullostaa aikaa vievältä ja maltaita maksavalta asialta. Voin paljastaa teille arvon lukijat, jotta asiakkaani käyttävät omaa aikaansa sivuston uusimiseen allekirjoittaneen kanssa varmasti alle yhden työpäivän verran.

Sivuston uusiminen ei aina tarkoita, että kaikki pitäisi pyyhkiä pois ja aloittaa tyhjältä pöydältä. Usein olemassa olevalla sivustolla on jo paljon hyvää sisältöä ja materiaalia, joita tullaan hyödyntämään uusilla sivuilla. Usein sivuston uusimisen syynä on se, että asiakkaani eivät pysty päivittämään vanhalle sivustolle sisältöä. Toinen todella yleinen syy uusimiselle on yrityksen uudet tuotteet ja palvelut.

1. Et saavuta haluamiasi tuloksia nykyisellä sivustolla

Näyttääkö sivustosi hyvälle ja se myös toimii hienosti esimerkiksi mobiili ja tablet laitteissa? Upeeta! Mikäli et kuitenkaan saavuta asettamiasi tavoitteita ja tuloksia sivustolla – sivusto ei palvele sinua.

Mikäli et ole tyytyväinen saamiisi tuloksiin sivuston suhteen – on aika tehdä muutoksia. Sivuston analysoiminen ja kävijöiden tutkiminen on todella tärkeää.
Saavutatko seuraavat konversiot: kävijä -> liidi ja liidi -> asiakas

Alla muutama tilannetta avaava kysymys sinulle:

  • Sinulla on sivustolla yhteydenottolomake: tuleeko yhteydenottoja?
  • Laskeutumissivusto: jatkaako kävijät matkaansa syvemmälle sivustoa vai poistuvatko?
  • Sisällön asettelu: onko liikaa tylsää tekstiä, jota et itsekkään jaksa lukea?
  • Näyttääkö sivusto yritykseltäsi ja puhuuko asiakkaalle oikeata kieltä?

2. Sivusto ei yksinkertaisesti toimi

Tämä nyt olikin selvä juttu, mutta olet varmaankin surffaillessa joskus törmännyt sivustoihin, jotka eivät ole käytettävyyden kannalta sieltä kärkipäästä, kevyesti muotoiltuna. Sivustosi ei ehkä ole sieltä pahimmasta päästä, mutta parempaan suuntaan voitaisiin mennä.

Sivuston käytettävyydellä on todella iso merkitys. Mikäli sivustolla on jokin alue rikki tai esim linkki ei toimi enään: nämä ovat kriittisiä kohtia joissa usein vierailija tekee u-käännöksen ja valitsee seuraavan hakutuloksen.

Käytettävyys pitäisi olla yksi tärkeimmistä asioista sivustoa suunnitellessa. Mikäli sitä ei ole huomioitu: sivustolle tulevaa liikennettä ei voida hyödyntää -> sivusto on turha ja se ei palvele.

Muutama kysymys sinulle:

  • Löytääkö sivustolle tullut kävijä tärkeimmät tiedot nopeasti ja helposti, eli yhteystiedot?
  • Onko tärkein viesti tai palvelu hieman piilossa?
  • Onko tuotteet ja palvelut ajantasalla?
  • Näkyykö kaikki kuvat ja toimiiko linkit?

3. Mobiili ja tablet käyttäjät – sivusto ei kykene

Yli 20% tämän päivän verkkoliikenteestä suoritetaan matkapuhelimilla tai tableteilla. Mikäli sivustosi ei skaalaudu ja näytä hyvältä edellä mainituissa laitteissa – riski menettää potentiaalisia asiakkaita on todella suuri. Mobiili ja tablet käyttäjät ovat tehneet selkeäksi, että tänä päivänä sivustolta vaaditaan mukava käyttökokemus myös liikkuessa. Sivuston käytön tulisi olla yhtä helppoa ja mukavaa millä tahansa päätelaitteella.

4. Kilpaileva yritys uusi sivustonsa

Ensinäkin kilpailijoiden seuraaminen pitäisi kuulua rutiineihisi – sinun tulisi pysyä kartalla kilpailutilanteesta ja siitä kuin oma sivustosi pärjää verrattuna kilpailijoiden sivustoihin. Vaikka kilpaileva yritys tekisin muutoksia sivustoonsa – se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi välittömästi uusia oma sivusto kokonaan.

Tärkeää olisi kuitenkin seurata esimerkiksi Googlessa ja muissa hakukoneissa sijoituksia – siellä ei kannata antaa etumatkaa kilpailijoille.

Mene ja tutki kilpailijoiden sivuja – se kannattaa aina. Useimmiten saatat huomata kivoja virheitä heidän sivustoilla, joista saat pientä mielihyvää. Toisaalta jos huomaat, että heillä on esimerkiksi palvelut ja tuotteet fiksummin esillä ja saat fiiliksen, että asiakas luultavasti saisi tuotteen tai palvelun heiltä helpommin kuin sinulta itseltäsi – on aika tehdä muutoksia.

5. Vanhentunutta tietoa, ei mahdollisuutta päivittää itse

Tämä on yleisin syy sivuston uusimiselle. Minulle tulee asiakkaita eniten tämän takia – he eivät voi päivittää edes uusia yhteystietoja vanhoille sivustoille.
Vanhentuneella tiedolla voi olla todella suuri merkitys yrityksesi kassavirtaan. Esimerkkinä vanhentunut puhelinnumero tai käyntiosoite: asiakkaat eivät tavoita sinua.
Vanhat palvelut esillä sivustolla ja uusia ei näkyvillä: uusia asiakkaita tuskin ilmestyy ovelle.

  • Voitko päivittää sivustoa itse?
  • Onko päivittäminen helppoa ja kivaa?
  • Milloin viimeksi päivitit sivuja?

Share This :

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *