WordPress ylläpito – mistä, miten ja kannattaako se?

Vielä muutamia vuosia sitten tätä artikkelia olisi ollut aika turha kirjoittaa, sillä koko WordPress ylläpito käsite oli ainakin Suomessa vielä sen verran lapsen kengissä, että moni olisi sivuuttanut koko aiheen. Miksi asia on muuttunut? Viimeisen muutaman vuoden aikana mielestäni kotisivujen ja verkkonäkyvyyden merkitys on kasvanut kovasti ja tämän takia myös yhä useammat yrittäjät ja yritykset haluavat varmistaa paikkansa verkossa kovan kilpailun keskellä ja tämä taas heijastuu suoraan siihen, että kotisivuja työstetään tänä päivänä kahta kauheammin.

WordPress on monelle mainostoimistolle ja kotisivuja työstäville yrittäjille todella yleinen työkalu ja tästä syystä WordPress -pohjaisten sivustojen lukumäärä onkin kasvanut huimaa vauhtia viimeisten vuosien aikana. WordPressillä saa miltein kuka tahansa tehtyä perus sivuston hyvinkin kivuttomasti ja nopeasti. Toisille riittää WordPressin oletusteema muutamalla lauseella yrityksestä ja yhteystiedot – toiset haluavat hieman enemmän ja tässä kohtaa usein tuleekin peliin mukaan ulkopuolinen sivuston suunnittelija / toteuttaja.

Mitä tarkoitetaan kotisivujen ylläpito -termillä?

Ylläpito -sana tämän yleisessä merkityksessä tarkoittaa sitä, että varmistetaan ja taataan toimivuus sekä mahdollistetaan tukipalvelu. Ylläpitopalveluun voidaan liittää sivuston päivityksien ajot (teemat, lisäosat, julkaisujärjestelmä), varmuuskopiot, sivuston monitorointi ja muita teknisiä asioita. Ylläpitoon voidaan myös sisällyttää ongelmanratkaisua, etätukea, konsultointia ja muita lisäarvoa tuottavia ominaisuuksia.

Joskus ylläpitopalveluun sisällytetään myös sivuston hostingpalvelu, jonka avulla siis sivusto pysyy verkossa ja on löydettävissä verkkotunnuksella. Sivuston hostingilla tarkoitetaan fyysistä paikkaa, jonne sivusto sijoitetaan. Hostingilla on iso merkitys sivuston toiminnassa ja sen vakaudessa.

Kenelle WordPress ylläpito sopii, tarvitsenko minä?

Olisi kiva sanoa palvelua tarjoavana osapuolena, että kaikille sopii ja kaikki tarvitsevat ylläpitopalvelua – mutta näin ei ole. Kokemukseni perusteella ylläpitopalvelu sopii yrityksille / yrittäjille joilla;

  • kotisivut tuovat asiakkaita
  • verkkokauppiaille
  • omat taidot ei riitä ylläpitoon
  • oma aika ei riitä ylläpitoon

Ylläpitopalvelu maksaa itsensä takaisin

Ihmiset mieltävät ylläpitopalvelun tänä päivänäkin ”isojen yritysten asioina” ja todella kalliina palveluna, vaikka lähtöhinta ylläpitopalvelulla on vain muutamia kymppejä kuukaudessa. Ylläpitopalvelua kannattaa ajatella sijoituksena ja myös ennaltaehkäisevänä ja torjuvana tekijänä yllättäviä kuluja vastaan.

Esimerkki 1: olet verkkokauppias ja tuot leipäsi perheelle tätä kautta. Kauppa pyörii hyvin ja tilauksia tulee. Mitä teet, kun päivität esim woocommercen tai muun lisäosan ja sen jälkeen tilauksen teko ei onnistukkaan ja asiakkailta alkaa sadella valituksia? Palautatko sivuston varmuuskopiosta? Onko sinulla varmuuskopiota? Kenelle soitat tai lähetät sähköpostia avunpyynnön merkeissä? Kuinka kauan sinulla on varaa pitää verkkokauppaa huoltotilassa?

Esimerkki 2: asiakkaat löytävät yrityksesi hyvin Googlesta. Sivustollesi päästään syöttämään haitallista koodia (hakkeroidaan kansankielellä) ja sivustosi lakkaa toimimasta – mitä teet? Osaatko puhdistaa sivuston itse ja kenties raportoida sivuston puhtauden monelle eri taholle? Kuinka kauan sinulla on varaa olla ns. ilman sivuja?

Esimerkki 3: yrityksen yhteystiedot ovat muuttuneet ja uudet pitäisi päivittää sivustolle. Osaatko päivittää uudet yhteystiedot sivustolle, että asiakkaasi tavoittavat yrityksesi myös jatkossa? Kuinka kauan sinulla on varaa pitää vanhentuneita yhteystietoja sivustolla ja menettää täten asiakkaita?

Vastaavia esimerkkejä voisi luetella todella paljon ja varmasti lukijana alat ymmärtämään ylläpitopalvelun tärkeyden sekä hyödyn. Monelle asiakkaalle hyvän ylläpitokumppanin löytäminen tuo vastaavat hyödyt, kun yritys palkkaisi yhden lisähenkilön huolehtimaan sivustosta täysipäiväisesti – erona kuitenkin se, että ylläpitopalvelu on huomattavasti edullisempi vaihtoehto ja pitää aina muistaa, että ylläpitopalvelu on huolehtimassa sivustosta 24/7/365.

Stressivapaa wordpress ylläpito alkaen 79€ / kk – Sitefix.fi

Luit aivan oikein – ylläpitopalvelun saa käyttöön todella edullisesti tänä päivänä. Sinun ei myöskään tarvitse tilaajana sitoutua pitkiin sopimuksiin. Sitefix.fi on kotimainen wordpress ylläpitopalvelua tarjoava yritys, joka tuottaa ensiluokkaista palvelua ja pitää huolen siitä, että sivustosi on toiminnassa vuoden jokaisena päivänä.

Perus ylläpitopalveluun kuuluu mm:

  • WordPress julkaisujärjestelmän päivitykset
  • Lisäosien päivitykset
  • Teemojen päivitykset
  • Sivuston 24h monitorointi vuoden jokaisena päivänä
  • Sivuston tietoturvan tehostaminen ja päivittäiset tietoturvaskannaukset
  • Päivittäiset varmuuskopiot tiedostorakenteesta ja tietokannasta. Varmuuskopioita voidaan palauttaa takautuvasti 90 päivän aikajaksolta

Lisäksi perus ylläpitoon kuuluvat seuraavat asiat mitä et muualta saa – todellisia rahanarvoisia etuja;

  • WP Rocket lisäosan asennus ja sivuston latausnopeuden optimointi
  • Sivuston kuvien optimointi mahdollisimman pieneksi tiedostokooksi nopeaa sivuston latausta ajatellen
  • Live chat asiakaspalvelu suoraan WordPress -asiantuntijan kanssa
  • Priorisoitu sähköpostituki 24/7
  • Asiakaspalvelu myös puhelimitse arkisin 8-16

Väittäisin, että ylläpito ei ole ikinä huono sijoitus sen monen ominaisuuden ja varsinkin haitallisten asioiden torjunnan sekä ennaltaehkäisyn takia.

Onko sinulla kokemuksia kotisivujen ylläpitopalveluista? Kerro siitä kommenteissa – olisi mukava kuulla!

Share This :

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *