WordPress 4.7 ”Vaughan” julkaistu

WordPress 4.7 ”Vaughan” on juuri julkaistu. Version nimi ”Vaughan” juontaa juurensa kunnioittamalla Jazz vokalisti Sara Vaughania.

Viimeisestä isommasta päivityksestä, WordPress 4.6, on kulunut hieman alle 4 kuukautta. Tuorein versio 4.7 pitää sisällään hyödyllisiä ominaisuuksia, joiden avulla sivuston luonti ja päivittäminen WordPressillä onnistuu entistä intuitiivisemmin.

Tässä artikkelissa käydään läpi mitä uusin WordPress 4.7 versio pitää sisällään ja vielä muistutuksena mitä on syytä ottaa huomioon ennen päivitystä.

Ennen WordPressin päivittämistä – suorita varmuuskopionti

Aina isoimpien versiopäivitysten yhteydessä suosittelen ottamaan sivuston tiedostorakenteesta sekä tietokannasta päivityksen kaiken varalta. On myös suositeltavaa tarkastaa, onko sivuston teemaan ja/tai lisäosiin tullut päivityksiä liittyen uuteen WordPress versioon.

Ihanteellinen tilanne isoimmille sivustoon kohdistuville päivityksille olisi suorittaa nämä erikseen omassa testiympäristössä ja täten välttyä tuotannossa olevan sivuston mahdollisilta katkoilta.

Kyseessä on isompi versiopäivitys ja täten se sivusto ei päivitä itse itseään automaattisesti kuten pienemmissä tietoturvapäivityksissä – on tämä tehtävä siis manuaalisesti hallintapaneelin kautta.

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefix

Uusi oletusteema Twenty Seventeen

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefix

Jokainen WordPress versiopäivitys pitää sisällään aina uuden ja päivitetyn oletusteeman – tässä ei tehdä poikkeusta tälläkään kertaa. Twenty Seventeen on tuore ja raikas teema, jossa korostuu tämän päivän trendinä kuvien iso rooli ja otsake. Uutuutena teemaan saa upotettua otsakkeeseen myös videoita. Etusivulla on myös useita alueita, joihin voi asetella omaa sisältöä laittamatta kaikkea allekkain.

Voit tutustua uuteen Twenty Seventeen teemaan osoitteessa: http://2017.wordpress.net

Video-otsakkeet

WordPress 4.7 tukee videoita paremmin kuin aikaisempi versio. Voit upottaa videon helposti mukauta toiminnolla sivuston otsakkeeseen.

Mukauta sivustosi kertaheitolla

Päivitetty mukauta –toiminto mahdollistaa laajemman sekä paremman kustomoinnin sivuston suhteen.

Paranneltu valikon luonti

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefix

WordPress 4.7 on tuonut odotetun ominaisuuden nopeampaan sisällön tuotantoon ja sivuston arkitehtuurin saattamiseksi. Voit valikkoa luodessa ja muokatessa myös luoda tarvittavia uusia sivuja ja laittaa näitä valikkoon samalla. Tämä nopeuttaa sivuston rakennusprosessia huomattavasti, sillä enää ei tarvitse hyppiä edestakaisin sivut –osiossa.

CSS editori ja livenäkymä

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefixYksi allekirjoittaneen mielestä parhaimpia tämän version ominaisuuksista on tämä. Voit vihdoin lisätä omia CSS tyylejä suoraan sisäänrakennetun mukauta –toiminnon kautta ja näet tyylimuutokset livenä. Et siis tarvitse enää tähän erillistä lisäosaa ja mikä parasta, näet muutokset heti. Devaaminen muuttui juuri helpommaksi. 😉

Hallintapaneelin kielivalinnat

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefix

Uutena ominaisuutena sivustolle rekisteröityneet käyttävät voivat vaihtaa hallintapaneelin kielen haluamaansa muokkaamalla omaa profiilia – saadaan ympäristö kaikille sopivalla kielellä.

PDF esikatselu kuvakkeet

Wordpress 4.7 "Vaughan" julkaistu sitefix

Oletko joskus lisännyt PDF tiedostoja mediakirjastoon? Lisättyäsi PDF tiedoston, näkyi vain pelkkä tiedostoikoni ja tiedoston speksit. Ei enää. Nykyisin WordPress osaa näyttää mediakirjastossa ja upotetussa PDF tiedostosta ensimmäisen sivun ja täten tunnistat helposti mikä PDF tiedosto kyseessä.

Yhteenveto

Mielestäni tämä päivitys oli varsin kohdallaan ja toi muutaman todella pitkään odotetun ominaisuuden vihdoin saataville. Eniten tykkäsin tuosta CSS live-editorista, jonka avulla sivuston viilaus sopivaksi onnistuu entistä helpommin.

Joko päivitit uuteen versioon? Mitä olit mieltä? Kommentoi ihmeessä.

Share This :

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *